Arkistonmuodostaja / arkisto

Palaa edelliselle sivulle

Ylivieskan Osuuskauppa (Ylivieska)

Toiminta / elinvuodet:1919 - 1983
Historia:Ylivieskan Osuuskauppa r.l:n perustava kokous pidettiin Savelan nuorisoseuran talolla 28.11.1919. Kaupanhoitajaksi valittiin Juho Piikkilä Ätsäristä. Kauppa avasi ovensa 30.8.1920. Ensimmäisen päivän myynti oli 10.000 markkaa. Tuli tuhosi Ylivieskan Osuuskaupan päämyymälän 23.9.1936. Uutta liikerakennusta ryhdyttiin suunnittelemaan välittömästi. Se rakennettiin entiselle paikalle, mutta nyt kivestä. Tämä oli ensimmäinen kivirakenteinen liiketalo Ylivieskassa. 1950-luvun loppupuolella ryhdyttiin suunnittelemaan keskustoimipaikan laajentamista. Laajennus toteutettiin siten, että osuuskauppa yhdessä Ylivieskan Osuuskassan kanssa rakensi osuuskauppaa vastapäätä olevalle tontille liiketalon. Talo valmistui vuonna 1959, ja siihen sijoitettiin aluksi jalkine-, kangas- ja pukumyymälä. Ensimmäinen laajennus valmistui vuonna 1963, jolloin nämä osastot siirrettiin laajennusosaan ja Kassataloon tuli maatalousosasto. Tavaratalon toinen laajennus valmistui joulumyyntiin 1968. Tämän laajennuksen jälkeen voitiin kaikki osastot saada saman katon alle. Raudaskylälle avattiin sivumyymälä 18.5.1921. Seuraavana vuonna avattiin sivumyymälät Kantokylälle ja Niemelänkylälle. Tämän jälkeen perustettiin lähivuosina sivumyymälöitä vielä Vähäkankaalle, Isokoskelle, Ojakylään ja Metsäperälle. Sivumyymälöiden perustamiseen ryhdyttiin uudelleen vasta vuonna 1946, jolloin avattiin Pylvään myymälä. Seuraavana vuonna avattiin Löytyn myymälä ja vuonna 1949 Huhtalan myymälä. Kirkonkylällä oli muutaman vuoden toiminnassa Hakalahden ja Hannulan myymälät, mutta ne jouduttiin kannattamattomina lopettamaan. Säästökassan perustamisesta oli keskusteltu moneen kertaan, mutta todennäköisesti se on perustettu vasta vuonna 1942. Vuonna 1956 avattiin Ylivieskan Osuusmeijeriltä vuokratuissa tiloissa Shell-huoltoasema. Uusi huoltoasema valmistui vuonna 1966. Vuonna 1963 valmistui viljavarasto. Vuosien myötä pienestä maalaiskylän osuuskaupasta kehittyi voimakas liikeyritys. Viimeisinä toimintavuosinaan Ylivieskan Osuuskauppa käsitti tavaratalon, kahdeksan sivumyymälää, huoltoaseman, kolme ravintolaa ja hotellin. Ylivieskan Osuuskauppa yhdistyi Kalajoen, Nivalan ja Oulaisten Osuuskauppojen sekä Haapajärvisen Osuuskauppa Suomenselän kanssa vuonna 1984 Osuuskauppa Lokiksi.
Muut:Aineiston on luovuttanut Erkki Jylhä. Matti Melantien perikunnan luovutus on myös sisältänyt aineistoa. Ylivieskan osuuskaupan arkistoa löytyy Ylivieskan kotiseutuarkiston lisäksi myös Kansallisarkistosta. Kansallisarkiston Oulun toimipaikkaan on vuonna 2007 luovutettu 0,04 hm Ylivieskan osuuskaupan aineistoa osana laajempaa Keski-Pohjanmaan osuuskauppojen aineistojen kokonaisuutta.
Rajavuodet:1919 - 1996
Tietosisältö:Arkisto sisältää jäsenluetteloita, tuonti- ja myyntipäiväkirjoja, toimintakertomuksia, tiliasiakirjoja, lehtileikkeitä, valokuvia, historiikkeja, ym. hallintoasiakirjoja.
Määrä:0,962 hm
Käyttörajoitukset:

Arkistoyksiköt